"Kahdenkymmenen minuutin uni. Juuri sopiva pieni torkahdus. Sinä aikana olin menettänyt 8000 dollaria. No, miksikäs ei? Kahdessakymmenessä minuutissa voi upottaa taistelulaivan, pudottaa kolme tai neljä konetta, suorittaa kaksi teloitusta. Voi kuolla, mennä naimisiin, saada lopputilin ja löytää uuden paikan, antaa nykäistä itseltään hampaan tai leikkauttaa nielurisansa. Kahdessakymmenessä minuutissa voi myös nousta ylös aamulla. Ja voi saada lasillisen vettä yökerhossa – ehkä."
Raymond Chandlerin toinen romaani oli tekijälleen lähes yhtä hankala pala saada valmiiksi kuin yli 10 vuotta myöhemmin ilmestynyt pääteos "Pitkät Jäähyväiset." Tällä kertaa kirjoittamista hidastivat merkittävästi toisen maailmansodan tapahtumat, joiden seuraamiseen Chandlerilla oli pakkomielle. Erityisesti Englannin pommitukset tekivät todella pahaa hänen psyykkeelleen, koska mies koki koko ikänsä Englannin olleen hänelle kuin toinen kotimaa. Chandlerin itsensä mukaan silloin kun hän ei ajatellut sotaa, hän oli taantunut 7-vuotiaan lapsen tasolle. Lisäksi Chandlerin työtapana oli kirjoittaa vain silloin, kun hänellä oli todellinen inspiraatio päällä. Tämä rehellinen työtapa oli todella kuluttava, koska sen seurauksena mies kirjoitti lähes poikkeuksetta useampaa romaania samaan aikaan, (mihin nyt milloinkin inspiraatiota sattui riittämään) ja usein hän vielä kirjoitti novelleja aina silloin kun pidemmän tarinan kuljettaminen tökki.
"Näkemiin Kaunokaiseni" on kuitenkin suureksi osaksi suhteellisen yhtäjaksoisesti kirjoitettu teos. Chandler on monien muinen romaaniensa tapaan yhdistellyt aiemmin kirjoittamiaan novelleja yhtenäiseksi tarinaksi. Tosin 233 sivua kirjoitettuaan Chandler oli kirjoittanut päiväkirjamerkinnän: "Tästä tarinasta ei ole mihinkään. Se haisee kuin raato. Täytyy kai heittää se roskiin ja kokeilla jotain uutta." Hänellä oli tarinan lopetus mielessään, mutta hän ei kokenut halua kirjoittaa sitä. Kirja ei myynyt ilmestyessään hyvin, mutta se sai niin suopeat arvostelut, että Chandler lienee saanut niistä uskoa kirjoittaa loppuun myös keskeneräiset ja jo silloin tällöin hylätyt romaaninsa "Vanha Kultaraha" (The High Window) ja "Nainen Järvessä" (The Lady In The Lake)
"Näkemiin Kaunokaiseni" sijoittuu Bay Cityyn, Los Angelesin itsenäiseen kaupunginosaan. Kirja käynnistyy kohtauksella, jossa juuri vankilasta vapautunut mies Moose Malloy tappaa yökerho Floriansin johtajan. Malloy haluaa tavata silloisen tyttöystävänsä, joka oli hänen jouduttuaan vankilaan ollut töissä baarissa. Aika on kuitenkin kulunut, eikä kukaan tunnu tietävän Velma Valento-nimisestä tytöstä mitään. Malloy onnistuu pysymään poliiseilta piilossa, Marlowe selvittää juttua omalla tahollaan ja käy tapaamassa mm Florianin entisen omistajan leskeä, joka väittää Velma Valenton kuolleen.
"Pitkien Jäähyväisten" tapaan myös tässä kirjassa Marlowe saa toisen toimeksiannon heti kirjan alkupuoliskolla. Lindsay Marriott pyytää Marlown mukaansa, kun eräältä rouvalta varastettu erittäin arvokas kaulakoru tullaan palauttamaan hänelle yön pimeinä tunteina 8000 dollarin pikkusummalla. Marlowe ei ota uskoakseen, että voisi olla tilanteessa suureksikaan avuksi, ja koko touhu vaikuttaa muutenkin hämärältä. Ensimmäinen ihmetyksen aihe on miksi Marriott on jättänyt henkivartijakysymyksen niin myöhäiseksi, koska tapaaminen on jo samana iltana. Mies vaikuttaa pelokkaalta, mutta vakuuttaa koko jutun olevan vain vähäpätöinen palvelus eräälle ystävättärelleen. Tarkempia yksityiskohtia hän ei halua kertoa.
"Tarkastellaanpa tätä puuhaa hiukan. Haluatte henkivartijan, mutta hän ei saisi ottaa mukaansa asetta. Haluatte avustajan, mutta hän ei saisi tietää mitä hänen pitää tehdä. Haluatte minun vaarantavan kaulani tietämättä minkä vuoksi ja millä tavalla se tapahtuu. Mitä tarjoatte kaikesta tästä?"
"Näkemiin Kaunokaiseni" tuntuu ajoittain kieltämättä sirpaleista kasatulta teokselta. Alusta lähtien lukijalle on selvää, että kahden aluksi erillisten juonten henkilöt ovat väistämättä lopulta tietyissä yhteyksissä toisiinsa, eikä valinnan varaa näille yhteyksille ole rajattomasti. Lopulta kiinnostus siihen mitä seuraavaksi tapahtuu on melko pieni. Kuitenkin jälleen Chandlerin naseva dialogi pelastaa paljon ja Marlowen uiskentelu alamaailman vesissä on toimintapainotteisuudesta huolimatta koukuttavaa luettavaa. Mieleenpainuvia kohtauksia ei ole "Pitkien Jäähyväisten" verran, eikä henkilöihin tullut ihan samanlaista mielenkiintoa, onhan kyseessä toisaalta yli 100 sivua lyhyempi eepos.
Yhteiskunnalliselta sanomaltaan "Näkemiin Kaunokaiseni" keskittyy kritisoimaan muutaman rikkaan omistuksessa olevaa Bay Cityn kaupunkia. Chandler itse on kuvannut Bay Cityä mukavaksi kaupungiksi, joka tuskin on sen epärehellisempi kuin Los Angeles. Räikeänä erona on kuitenkin se, ettei Los Angelesin kokoista kaupunkia kukaan voi omistaa kokonaan, Bay City sen sijaan on muutaman pohatan leikkikenttä. Kaupunki on tekopyhyyden malliesimerkki – toisaalla patsastelevat "hienot" tekopalmurannat, toisaalla rehottaa köyhyys ja rikollisuus. Myös Suomen mediassa on viime aikoina uutisoitu mm Kalifornian kuivuusongelmista ja luokkaeroista, joten teoksen maailma on ajankohtainen myös tänä päivänä.
"Graylella on lihava lompakko", Marlowe sanoo romaanin loppupuolella vaikuttavasta miljonääristä. "Ja tässä kaupungissa laki on sen puolella jolla on rahaa maksaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti