Harry Hole-sarjan kolmatta, neljättä ja viidettä osaa on ainakin englanniksi julksaistuissa arvioissa kutsuttu nimellä ”The Oslo Trilogy.” Kirjat voi toki lukea erikseenkin, mutta etenkin jatkuva juoni Oslon poliisitalon sisäisestä korruptiosta tekee näistä kirjoista yhtenäisen paketin, joka liimaa lukijansa tuoliin 1500 sivun ajaksi. Näistä on hyvä aloittaa tutustuminen Nesbøn tuotantoon ylipäätäänkin. Sarjan ensimmäisissä osissa ”Lepakkomies” ja ”Torakat” Harry Hole ratkoo rikoksia ulkomailla. Viittauksia näiden kirjojen tapahtumiin toki tulee vastaan tekstissä ajoittain, mutta ne eivät näyttele merkittävän suurta osaa Nesbøn myöhemmissä, selkeästi paremmissa kirjoissa.
Harry Hole ei ole varmasti dekkarihistorian omaperäisin päähenkilö. Alkoholi, masennus -ja ihmissuhdeongelmineen hän lienee kuitenkin riittävän samaistuttava, niin että hän tuskin ärsyttää kovin monia lukijoita, vaikkei kaikkiin vetoaisikaan. Itselleni Nesbøn kerrontataidot, oivallinen ympäristöhavainnointi ja juonten koukeroiden kasassa pito olivat olennaisimmat asiat miksi halusin koluta läpi koko miehen tuotannon. Henkiöt ovat myös elävästi ja aidosti kuvattuja, joskin juuri tuttuuden tunne samojen henkilöiden pyöriessä useimmissa kirjoissa tuo mukavan jatkuvuuden tunteen. Näin ollen varsinkin uuden Harry Hole-sarjan kirjan aloittaminen on aina edellistä helpompaa.
”Punarinta” on Nesbøn kolmas romaani ja hänen selkeä läpimurtoteoksensa. Se käännettiin ensimmäisenä englanniksi, ja valittiin Norjan kaikkien aikojen parhaimmaksi dekkariksi niin kriitikoiden kuin myös lukijoiden keskuudessa. Kirja käsittelee riipivällä otteella Norjan ei niin ylpeää sotahistoriaa. Norjalaisia sotilaita palveli vapaaehtoisina SS-joukoissa Saksan puolella Quislingin ollessa Norjan nukkehallituksen johdossa. Suomessa keksittiin erillinen nimitys, Jatkosota, vaikka nykyään peruskoulun historiankirjoissa sentään uskalletaan jo opettaa Suomen taistelleen niinikään Saksan liittolaisena Toisessa maailmansodassa, ei niinkään ”omaa sotaansa” Neuvostoliittoa vastaan. Norjassa tilanne oli pahempi siinä mielessä, että juutalaisia lähetettiin keskitysleireille muun Euroopan tapaan hyvinkin organisoidusti. Sodan jälkeen SS-paidassa palvelleet norjalaissotilaat tuomittiin isänmaanpettureina.
Kirjan alkukohtauksessa Bill Clinton saapuu Osloon. Harry Hole on kollegansa Ellen Gjeltenin kanssa turvallisuustehtävissä ja juuri, kun saattue lähestyy, he huomaavat aseistetun miehen kielletyllä alueella. Hole ampuu miestä, joka paljastuukin Yhdysvaltain salaisen palvelun agentiksi. Ampumistapauksen seurauksena Harry siirretään väkivaltarikososastolta valvontaosastolle, ja jostain syystä nuhtelun sijaan hänet ylennetään apulaispoliisipäälliköksi. Ennen tätä Harry on juuri saanut kuulla hävinneensä oikeusjutun Norjan kansallissosialisteja vastaan. Uusnatsismi on ollut maassa viime aikoina nousussa ja pahamaineinen Sverre Olsen, ”Batman” on pahoinpidellyt Dennis-kebabin myyjän pesäpallomailalla lähes henkihieveriin. Olsenia ei tuomita, millä on kirjan pahiksia täynnä pulppuavan juonen kannalta omat, kohtalokkaat seurauksensa.
Harryn ylennyksen takana on hänen pomonsa, sympaattisen Bjarne Møllerin lisäksi ulkoministeriön valtiosihteeri Brenet Brandhaug. Miehestä paljastuu juonen edetessä yhä vastenmielisempiä vallankäyttäjän piirteitä. Joskin hänen käyttäytymisensä ja epätoivoiset yrityksensä hurmata PVO:n työntekijä Rakel Fauke on ainakin kirjan alkupuolella melkein hauskaa ennen kuin se viedään itsetarkoituksellisesti liian pitkälle. Uudessa suojatyöpaikassaan Hole törmää salakuljetettuun, erittäin tehokkaaseen ja kiellettyyn aseeseen, Märkling-kivääriin. Kollegat vähättelevät asiaa, mutta vähättely loppuu äkisti, kun asetta käytetään ensimmäisen kerran. Lukijalle kerrotaan hyvissä ajoin, että aseen on tilannut kuolemansairas, vanha mies, entinen SS-upseeri, jonka edesottamuksia seurataan paitsi 2000-luvun Oslossa myös sotavuosina 1943 ja 1944. Miehen henkilöllisyys pysyy kuitenkin pimennossa viimeisiin lukuihin asti.
Punarinnassa esiintyy ensimmäistä kertaa monia Oslon poliisilaitoksen henkilöitä, jotka ovat sittemmin Harry Hole-sarjan vakiokalustoa. Poliisipäällikkö Bjarne Møller unelmoi eläkepäivistä Bergenissä ja pyrkii viimeiseen asti pitämään Harryn töissä, vaikka tämä onkin todistetusti alkoholisti. Tekninen rikostutkija Karl Weber on kyyninen mutta työlleen omistautunut vanhan liiton äijä. Ylikonstaapeli Jack Halvorsenista tulee Harryn lähin työpari kirjan puolivälissä sattuvan dramaattisen käänteen seurauksena. Halvorsen vaikuttaisi olevan potentiaalinen nuorukainen, joka pyrkii tekemään kaikkensa päästäkseen coolisti rappioituneen Harryn suosioon. Psykologi Ståle Aune auttaa Harrya paitsi rikollisten profiloinnissa myös tämän yksityiselämän ongelmissa. Avoimesti rasistinen apulaispoliisipäällikkö Tom Waaler paljastuu aseiden salakuljetusliigan johtohahmoksi. ”Prinssiksi” kutsutun liigan pomon häikäilemättömyys tulee karuimmillaan esille nimenomaan Punarinnassa, vaikka Waaler onnistuukin jatkamaan aseiden toimittamista trilogian loppuun asti. Harry epäilee Waaleria alusta asti, mutta hänellä ei ole esittää päteviä todisteita miestä vastaan. Harryn ylennyksen jälkeen kilpailuasetelma Tom Waalerin kanssa korostuu, koska toinen heistä mitä varmimmin ylennettäisiin aikanaan koko väkivaltayksikön johtoon Møllerin paikalle.
Kaiken tämän lisäksi kirjassa esiintyy ensi kertaa myös Rakel Fauke, josta tulee Harryn rakastettu, ja heidän suhteensa kulkee on-off-vuoristorataa sujuvasti sarjan edetessä. Rakelin poika Oleg on Punarinnassa vasta 5-vuotias. Myöhemmin hänen ja Harryn välille kehittyy niin lämmin suhde, ettei Rakel voi pitää heitä täysin erossa, vaikka suhde Harryn kanssa olisikin katkolla.
Vaikka Punarinta on ennenkaikkea kunnianhimoinen teos ja vähintään loistava yritys yhdistää historiallinen romaani, dekkari ja pohjoismainen trilleri, mikään täysosuma se ei kuitenkaan ole. Kirjan alkua hidastaa melkoisesti kahdessa eri ajassa tapahtuvien juonten kuljetus. Pääjuonessa seurataan Harry Holen tutkimuksia Oslossa vuonna 2000 (ajoittain myös muualla Euroopassa) ja sivujuonessa sota-ajan tapahtumia vuosina 1943 ja 1944. Etenkin sotavuosien rakkaustarina olisi voitu helposti karsia pois jo muutenkin massiivisesta eepoksesta. Kahdesta eri henkilökaartista johtuen lukija suorastaan hukutetaan nimien tulvaan, joiden perässä pysyminen ei ole helppoa, etenkään jos Oslon poliisilaitoksen henkilöt eivät ole entuudestaan tuttuja muista kirjoista (lähinnä Punarinnan jälkeen julkaistuista).
Nesbø ei siis päästä lukijaansa helpolla. Paitsi että hän melko selkeästi olettaa tämän olevan perillä Norjan roolista Toisessa maailmansodassa, hän on myös katsonut sopivaksi rikkoa kronologista kerrontaa näiden kahden pääjuonen sisällä. Tällainen kikkailu ei tee kerronnastsa yhtään sen hienompaa, eikä varsinkaan sujuvampaa. Jokaisessa kirjan luvussa näkyy sentään päivämäärä ja tapahtumapaikka. Silti on harmillista, jos monien innostus Harry Hole-sarjaan laantuu Punarinnan alun turhauttavaan kerrontaan. 200 sivun jälkeen tarina vihdoin lähtee tosissaan lentoon, ja loppupuolen ansiosta Punarinta nousee yhdeksi sarjan muistettavimmista kirjoista. Erityisesti loppukohtaus on mielestäni hienosti rakennettu.
Punarinnan ansioksi voikin laskea, että se tunnustaa liikaa alleviivaamatta mätäpaiseiden olemassaolon niin ministeriössä, poliisilaitoksessa kuin tavallisten kansalaistenkin keskuudessa. Lopulta vanhan SS-upseerin kostotoimet, uusnatsien väkivalta, korruptoitunut apulaispoliisipäällikkö ja ulkoministeriön valtiosihteeri ovat osana samaa, tuhoa ja kuolemaa kylvävää ketjua. Silti kirja ei jätä suinkaan liian lohdutonta sivumakua. Vaikka aseiden salakuljettaja ei joudukaan vielä vastuuseen aiheuttamastaan pahasta, se olisi ollut ehdottomasti liikaa tähän kirjaan. Nesbø on selkeästi päättänyt naulata lukijan tuoliin kiinni viimeistään tästä kirjasta eteenpäin. Myös rasismin kukoistaminen Suomessa (jopa siinä määrin, että nykyään tarvitaan oma sanansa ihmisille, jotka eivät ole täysin rasisteja) osoittaa, että tämä 15 vuotta vanha norjalaisklassikko on tällä hetkellä erityisen ajankohtainen.
To Be Continued…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti